08/05/2020

Oikean koordinaatiston määrittely on kaiken A ja O

Jani Maahi

Kirjoittanut

Jani Maahi

Laserskannauksessa oikean koordinaatiston määrittely on kaiken A ja O – koordinaatistomuutokset ovat kalliita ja työläitä

Oikein määritelty koordinaatisto laserskannauksessa on kriittinen muutossuunnitteluprojektin onnistumisen kannalta. Kun se on valittu oikein, pystyt viemään projektin läpi kustannustehokkaasti ja sovitussa aikataulussa. Vältyt myös myöhemmin työläältä aineistojen uudelleenpaikoittamiselta toiseen koordinaatistoon.

Laserskannauksessa koordinaatisto vaikuttaa luotavan aineiston käytettävyyteen eri CAD-sovelluksissa. Virheellisesti määritelty koordinaatisto voi aiheuttaa myöhemmin väärinymmärryksiä ja virheitä suunnittelussa ja asennuksissa. Virheiden selvittely ja korjaaminen taas aiheuttavat lisäkustannuksia.

Koordinaatistolla määritellään mittaustiedon tai muutossuunnitteluprojektin suunnittelumallien sijainti. Sen avulla projektin eri osapuolet, kuten esimerkiksi suunnittelijat, tilaaja ja konsultti, pystyvät sopimaan mitoitukset eri komponenttien osalta siten, että kaikilla on yhteinen tieto niiden sijainnista. Näin vältytään vaikkapa tilanteelta, jossa tilatut uudet laitteet ja tehtaan olemassa oleva rakenne törmäävät.

Määrittele koordinaatisto käytettävän CAD-ohjelmiston ja olemassa olevan lähtötiedon koordinaatiston ehdoilla

Koordinaatiston valinnassa kannattaa ottaa huomioon aineiston jatkokäsittelyyn käytettävät CAD-ohjelmat, sillä ohjelmistojen välillä on eroja siinä, minkälaisia koordinaatistoja niissä voidaan käsitellä. Sen lisäksi kannattaa huomioida mahdolliset olemassa olevat lähtötiedot, kuten mittausympäristössä sijaitsevat referenssipisteet ja piirustusten tai 3D-mallien koordinaatisto.

Koordinaatistoa määriteltäessä tulisi huomioida, että olemassa olevan lähtötiedon koordinaatisto soveltuu käytettävään CAD-ohjelmistoon. Jos ne eivät sovellu yhteen, on luotava siirretty koordinaatisto ja määriteltävä siirtoarvot olemassa olevien dokumenttien suhteen. Silloin vanha lähtötietoaineisto linkittyy uuteen koordinaatistoaineistoon, ja mahdollisuus palata vanhaan koordinaatistoon ja dokumentteihin säilyy.

Yleisimpiä muutossuunnitteluprojekteissa käytettäviä CAD -ohjelmistoja ovat:

  • E3D
  • PDSM
  • Vertex
  • CADMATIC
  • Inventor
  • AutoCAD
  • SolidWorks
  • Navisworks

Väärin määritelty koordinaatisto lisää virheiden riskiä, kasvattaa kustannuksia ja hankaloittaa jatkosuunnittelua

Koordinaatiston määrittelyyn kannattaa käyttää aikaa, ja siitä on hyvä keskustella muutossuunnitteluprojektissa projektin eri osapuolten kesken. Käytettävään CAD-ohjelmistoon väärin määritelty koordinaatisto hankaloittaa esimerkiksi suunnittelijoiden työtä. Pistepilven käytettävyys on silloin huomattavasti hankalampaa, kun aineistossa navigointi on vaikeaa muun muassa rotaatiopisteiden osalta tai pahimmillaan dataa saattaa jopa hävitä liian kauaksi määritellyissä koordinaatistoissa.

Jos koordinaatisto on määritelty väärin, saatetaan aineisto pahimmillaan joutua uudelleenpaikoittamaan toiseen koordinaatistoon. Prosessi on työläs, kun aineisto saatetaan joutua jopa tekemään uudelleen ja ohjelmistoihin täytyy luoda raskaita tietokantoja. Tämä aiheuttaa lisäkustannuksia ja pidentää muutossuunnitteluprojektin kestoa.

Virheellisen aineiston aiheuttamat haitat moninkertaistuvat silloin, kun projektissa on useita eri osapuolia, jotka kaikki hyödyntävät samaa laserskannausaineistoa. Silloin korjattu aineisto joudutaan prosessoimaan, siirtämään ja toimittamaan jokaiselle osapuolelle erikseen, mikä tuottaa merkittävästi lisätyötä ja -kustannuksia.

Valtakunnankoordinaatisto ja tehdaskoordinaatisto ovat yleisimmät vaihtoehdot

Koordinaatistojen väliset erot liittyvät siihen, missä nollapiste sijaitsee, koordinaattiakseleiden suuntiin ja eriäviin korkoarvoihin. Tavallisimmat käytetyt koordinaatistot muutossuunnitteluprojekteissa ovat tuotantolaitoskohtainen tehdaskoordinaatisto ja maailmanlaajuiseen koordinaatistoon kytköksissä oleva valtakunnankoordinaatisto (ETRS89).

  • Tehdaskoordinaatistot ovat tuotantolaitoskohtaisia ja ne yleensä määritellään jo tehtaan rakentamisen yhteydessä. Tehdaskoordinaatisto voidaan myös luoda myöhemmin silloin, kun laserskannattavasta laitoksesta ei ole olemassa olevaa koordinaatistoa eikä valtakunnankoordinaatistoa syystä tai toisesta voida käyttää.
  • Suomen valtakunnankoordinaatisto (EUREF-FIN) on osa yleiseurooppalaista ETRS89-järjestelmää. Sen edeltäjä on Suomessa vuodesta 1970 käytössä ollut kartastokoordinaattijärjestelmä KKJ. Edeltäjäänsä nähden uusi EUREF-FIN-koordinaatisto on tarkempi.

Kone- tai -linjakohtainen koordinaatisto koskee yhtä konetta tai konelinjastoa ja esimerkiksi eri konelinjoilla on omat koordinaatistonsa. Konelinjakohtaiset koordinaatistot voidaan määritellä suhteessa tehdaskoordinaatistoon. Koordinaatiston nollapiste voidaan sijoittaa esimerkiksi laitteen rakenteiden sisään, tai sen keskilinjaan esimerkiksi tietyn telan kohdalle.

Elomaticin asiantuntijat auttavat oikean koordinaatiston valinnassa

Koordinaatiston valinta on monelle asiakkaalle haastava ja vieraskin aihe. Meillä Elomaticilla asiantuntijat ovat tottuneet selvittämään yhteistyössä asiakkaan kanssa tarpeelliset tiedot, kuten vaaditut referenssipisteet ja niiden koordinaattitiedot. Näin laserskannausprojektiin pystytään määrittelemään oikea koordinaatisto.

Monella asiakkaalla esimerkiksi tuotantoteollisuudessa saattaa olla olemassa tehdaskohtainen koordinaatisto, mutta siitä ei olla tietoisia tai tieto on puutteellista. Silloin usein ehdotamme, että voisimme tehdä kohteeseen esimerkiksi kohdekohtaisen koordinaatiston. Sen jälkeen rakennamme koordinaatiston ja hyväksytämme sen sinulla. Silloin voimme aloittaa projektin varmoina siitä, että lähtötieto tulee olemaan oikeaa ja täsmällistä. Näin voit myös varmistua siitä, että projektin aikataulut ja kustannusarviot pitävät.

Lue lisää laserskannauksen hyödyistä muutossuunnit-
telussa ja lataa opas