Elomatic toteutti Flexensille selvityksen vedyn tuottamisesta ja käyttämisestä saariston lauttaliikenteessä

ASIAKAS

Flexens

HANKE

Hankkeessa tehtiin Flexensin Power2AX-projektiin liittyvä selvitys vihreän vedyn tuottamisesta ja käyttämisestä polttoaineena Ahvenanmaan saariston lautoilla. Projektin konseptissa uniikkia oli se, että vetyä polttoaineena käyttävän lautan lisäksi siinä demonstroitiin uusiutuvan vedyn tuotantoa tuulivoiman tuottamisen yhteydessä ja siten energiajärjestelmän sektori-integraatiota.

MEIDÄN ROOLI

Selvityksessä tutkittiin vaihtoehtoja vedyn tuottamisesta, ja siinä otettiin huomioon tuulivoimatuotanto vihreän vedyn tuotannossa, uusiutuvan vetypolttoaineen tuottaminen ja polttoaineen käyttäminen lautoilla.

“Elomaticin kanssa työskentely oli miellyttävää. Heidän ammattimainen lähestymistapansa ja viestintänsä kanssamme projektin aikana avasi uusia teknisiä ratkaisuja. Keskustelu oli avointa ja tulosorientoitunutta koko tutkimuksen ajan.”

Aleksi Haverinen, Projektipäällikkö, Flexens

Kuinka teimme sen?

Tutkimuksessa mallinnettiin vaihtoehtoja vedyn valmistamiseen, kuljettamiseen ja käyttämiseen lauttaliikenteessä. Tavoitteena oli kehittää konsepti, jossa maalla tapahtuva tuotanto ja lautan liikennöinti integroidaan kokonaisuudeksi. Selvitystyön tuloksena tuotettiin teknistaloudellinen arvio konseptille, jossa uusiutuva vety tuotetaan tuulipuistossa ja käytetään saaristolautan polttokennossa Ahvenanmaalla. Selvitykseen kuuluivat myös tarjouskyselyt laitetoimittajilta.

Uusiutuva vety ja sen jatkojalosteet ovat potentiaalinen fossiilisten polttoaineiden korvaaja meriliikenteessä. Ahvenanmaan erinomaisten tuuliolosuhteiden vuoksi uusiutuvan vedyn tuotannon odotetaan osoittautuvan kilpailukykyiseksi vaihtoehdoksi fossiilisille polttoaineille.

Ota yhteyttä

Ted Bergman

Vice President, Marine & Offshore Energy

+358 50 4283 745 ted.bergman@elomatic.com